1970-luvulla alkoi Suomen hiihdon nousukausi. Edellisissä olympiakisoissa Seefeldissä 1976 Suomi voitti miesten 4x10 kilometrin viestin, ja odotukset olivat kovat Lahdessa helmikuussa 1978 pidettyihin MM-kisoihin. Takalo voitti myös viiden kilometrin mestaruuden. Lähetysnuoret – Missionuoret Helsingissä osallistuttiin tavoittavaan Perjantai Kristukselle – työhön Helsingissä. Työ alkoi Lähetysnuorten evankelioimistyöstä vastaavan Tapani Suonnon saaman vision pohjalta. Jo ensimmäisenä vuonna mukana oli jopa 200 aktiolaista kerrallaan.
Liity Missionuorten uutiskirjelistalle ja pysyt parhaiten ajan tasalla mahdollisuuksista! Lue lisää! Ensimmäinen oma kurssikeskus, Syväpuro hankittiin Siuntiosta v. 1978. Yhä useampia vaikeuksissa olevia nuoria alkoi hakeutua Syväpuroon saamaan apua. Paikassa toimi pitkään miesten hoitokoti Karismakoti .
Toimintaa alettiin kutsua nimellä Lähetysnuoret. Alusta asti keskeisimpiä työmuotoja olivat evankelioimistyö, vaikeuksiin joutuneiden nuorten auttaminen, sekä koulutus. V. 1974 Lähetysnuorten työpisteeksi vuokrattiin Linnunlaulun huvila Töölönlahden rannalta Helsingistä, josta käsin alettiin tavoittaa syrjäytyneitä nuoria. Evankeliointikouluja alettiin järjestää myös Suomessa. Vuonna 1976 pieni ti imi ruotsinsuomalaisia muutti Ruotsiin ja perusti Ruotsin YWAM:n muutamien Ruotsissa asuvien suomalaisten kanssa, tarkoituksena oli aluksi värvätä nuoria aktioon Montrealin olympialaisiin. Montrealin olympialaisaktioon osallistui Suomesta n. 120 aktiolaista. Suomalais-ruotsalaisen tiimin matkaa varten varattiin oma charter-lento… Aktiotyötä tehtiin jo 1970-luvulla tuolloin eri puolille maailmaa, esimerkiksi v. 1976 osallistuttiin USA:n 200-vuotisjuhlien yhteyteen järjestettyyn aktioon. Couples DTS Ruurikkalassa alkaa syyskuussa 2017 lue lisää Se oli valtava piikki verrattuna edellisiin vuosiin. – Se oli aivan karmea tapaus kun ajattelee ilmaiskierroksia casino in queens, että varusteet ovat nykyään niin hyviä. Jos puhelimet olisivat olleet muovipussissa, ne eivät olisi kastuneet ja niillä olisi voinut hälyttää apua. 1970–80-luvun taitteessa oli tavallista lähteä veneilemään tuhdissa humalassa. Kun pelastusliivejäkään ei käytetty, jälki oli murheellista. Vuoden 1978 juhannuksena hukkui peräti 24 ihmistä. Mustin saldo oli Kotkassa – kuudesta hukkuneesta viisi oli nuoria. – Yllättäen tuli kova myrsky. Se voi tulla tähän aikaan vuodesta tosi nopeasti. Kaunis kirkas päivä voi muuttua täydeksi tutkakeliksi 15 minuutissa, Tiitinen toteaa. Varsinkaan miehet eivät pukeneet pelastusliivejä, he olivat niin kovia kavereita. Tänä juhannuksena Tiitinen on huolissaan sunnuntain säästä Suomessa. – Se oli valtava piikki verrattuna edellisiin vuosiin. Ukkosmyrsky tosiaan yllätti ihmiset. Ukkosella ei koskaan pitäisi lähteä veneilemään, muistuttaa tekninen palopäällikkö Jukka Ruuskanen pelastuslaitokselta. Helsingin Sanomat kertoi juhannuksen jälkeen, että pääkaupunkiseudulla myytiin viinaa tuona juhannuksena ennätysmäärät. Miehet olivat lähteneet avonaisella lasikuituveneellä Kotkasta Kaunissaareen kovassa merenkäynnissä. Vene löytyi myöhemmin vesilastissa, lähes kokonaan uponneena Pyhtään Saunasaaren läheltä. Kotkan edustalla hukkumisluvut olivat koko maan murheellisimmat. Lejaholman turman lisäksi toisessa veneonnettomuudessa kuoli kaksi nuorta miestä. Tiitinen kertoo, että Kotkassa nuorten hukkumiset järkyttivät koko kaupunkia. Juhannuksen pahimmassa veneonnettomuudessa hukkui kolme nuorta. Vain yksi nuorista onnistui pelastautumaan uimalla lähimpään rantaan. 1908 Ensimmäisen kerran mainitaan suomalainen jääkiekon pelaaja – ja vielä Keski-Euroopan huippujoukkueessa. Pelaaja Toivo Robert Tikkanen mainitaan kausien 1908 – 1911 aikana useasti joukkueensa Akademischer Sport Club Dresden parhaimmistoon kuuluvana. Hänet palkitaan Dresdenin lyödessä Brysselin joukkueen maalein 5-3 joukkueensa toisenä tähtipelaajana vuonna 1909 Berliinin kansainvälisessä turnauksessa. Myöhemmin Tikkanen edustaa Suomea 1920 ja 1924 olympiakisoissa ammunnassa ja voittaa yhden hopea- ja kaksi pronssimitalia. 1984 Alle 20-vuotiaille hopeaa Ruotsin MM-kisoista. Jari Kurri, Edmonton Oilers, voittaa nsimmäisenä suomalaisena Stanley Cupin. 1974 Ensimmäinen alle 20-vuotiaiden nuorten MM-mitali: hopeaa Neuvostoliiton kisoista. Suomi järjestää MM-kisat Helsingissä. Veli-Pekka Ketola ja Heikki Riihiranta siirtyvät ensimmäisinä suomalaispelaajina Pohjois-Amerikkaan WHA-liigaan. 1933 Suomi pelaa ensimmäisen maaottelun ulkomailla: Ruotsi voittaa 11-1. 2008 Suomi säilyy mitalikannassa voittamalla Ruotsin kevään MM-kisojen pronssiottelussa maalein 4-0. Suomen naisten joukkue voittaa ensimmäistä kertaa MM-kisoissa USA:n mutta häviö Kanadalle tiputtaa joukkueemme pronssiotteluun Sveitsiä vastaan. Suomi voittaa pronssia, USA kultaa. Valtteri Filppulasta. Detroit Red Wings, tulee kautta aikojen seitsemäs kiekkoilijamme, joka voittaa Stanley Cupin. 1983 Naisten virallinen SM-sarja aloitetaan. 1937 Ensimmäinen maaotteluvoitto: Suomi - Viro 2-1. 1981 Suomelle toinen peräkkäinen hopea alle 20-vuotiaiden MM-kisoista Länsi-Saksasta. 1997 Suomi voittaa ensimmäisen A-maajoukkueiden neljän maan (Suomi kasino comic 8, Ruotsi, Venäjä, Tsekki) Euro Hockey Tourin. Naisten maajoukkueelle jälleen MM-pronssia. Alle 18-vuotiaiden maajoukkue voittaa neljännen kerran EM-kultaa. Suomi järjestää MM-kotikisat Helsingissä netti kasino 888, Tampereella ja Turussa. Urpo Ylönen aateloidaan ensimmäisenä suomalaisena IIHF:n kunniagalleriaan. 1982 Pekka Rautakallio pelaa ensimmäisenä suomalaisena NHL:n All-Stars ottelussa. Suomelle MM-pronssia alle 20-vuotiaiden MM-kisoista USA:sta. Suomi järjestää MM-kisat Helsingissä ja Tampereella. 1980 Suomelle hopeaa alle 20-vuotiaiden MM-kotikisoista. 2004 Suomi voittaa Euro Hockey Tourin kuudennen kerran. Leijonat pääsee World Cupin finaaliin, mutta Kanada voittaa loppuottelun Torontossa 3-2. Naisten maajoukkueelle MM-pronssia kolmen vuoden tauon jälkeen. Alle 20-vuotiaiden maajoukkue voittaa MM-pronssia kolmannen kerran peräkkäin, nyt Hämeenlinnassa ja Helsingissä järjestetyissä kotikisoissa. 1927 Suomen Luistinliitto ottaa jäähockeyn ohjelmaansa. 2013 Leijonat eteni myös MM-kotikisojen toisena vuonna pronssiotteluun - USA vie kuitenkin pidemmän korren voittolaukauskilpailuun venyneessä ottelussa maalein 2-3. Otteluun päättyi myös päävalmentaja Jukka Jalosen aikakausi Leijonien peräsimessä, kesäkuun alussa A-maajoukkueen päävalmentajana aloitti vuoden sopimuksella Erkka Westerlund. Toinen kisaisäntä Ruotsi rikkoi MM-kisojen kotitaian ja voitti maailmanmestaruuden kotiyleisönsä edessä. Naisten maajoukkue eteni päävalmentajansa Mika Pieniniemen johdolla MM-kisojen pronssiotteluun, jossa voiton vei Venäjä maalein 2-0. Alle 20-vuotiaiden maajoukkueella MM-kisat päättyivät pettymykseen, joukkue päätyi mitaleiden sijasta pelaamaan karsintasarjaan paikastaan MM-turnauksessa. Alle 18-vuotiaat puolestaan palasivat Sotshin MM-kisoista kotiin pronssimitalit kaulassa kasino online used bookstores, pronssipelissä Pikkuleijonat kaatoi isäntäjoukkue Venäjän. Tyttöleijonien sijoitus Heinolassa ja Vierumäellä järjestetyissä MM-kisoissa oli viides. Rullaleijonien tie MM-kisoissa päättyi 1/4-finaalitappioon Slovakiaa vastaan. 1899 Jäähockey-peliä pelataan ensimmäisen kerran Helsingin Pohjoisrannassa. 2001 Suomen miehet saavat hopeaa Saksan MM-kisoista hävittyään loppuottelun niukasti Tsekeille. Jari Kurri nimitetään Hockey Hall of Fameen ensimmäisenä suomalaisena. Epävirallinen Euroopan mestaruus eli Euro Hockey Tourin voitto tuli sen sijaan Suomeen. Nuorten maajoukkue voittaa hopeaa Moskovasta. Suomi voittaa toisena vuonna peräkkäin rullakiekon maailmanmestaruuden, tällä kertaa Floridassa. Alle 20-vuotiaat tuovat hopeaa Venäjällä pelatuista MM-kisoista. Suomi voittaa pronssia alle 18-vuotiaiden MM-kotikisoista kasino online drugstore, jotka järjestettiin Lahdessa ja Heinolassa. Ville Nieminen, Colorado Avalanche parhaat casino 33023, voittaa Stanley Cupin. Jari Kurri aateloidaan ensimmäisenä suomalaisena Hockey Hall of Fameen. 1956 Tampereella avataan Koulukadun varrella Suomen ensimmäinen tekojäärata 22. marraskuuta. 1985 Jari Kurri ja Esa Tikkanen mobile casino games in minecraft, Edmonton Oilers kruunataan Stanley Cup mestareiksi. Jari Kurri voittaa NHL:n herrasmiespalkinnon Lady Byng Trophyn. Suomen Jääkiekkomuseo aateloi ensimmäiset Jääkiekkoleijonat. 1995 Leijonien täysosuma Tukholman Globenissa: MM-kultaa Ruotsista isäntämaan kaatuessa finaalissa 4-1. Ville Peltonen iskee finaalissa kypärätempun ja syöttää yhden maalin. Naisten maajoukkue voittaa EM-kultaa neljännen kerran peräkkäin. Alle 18-vuotiaat voittavat EM-kultaa yhdeksän vuoden tauon jälkeen. 1967 Ensimmäinen voitto niin sanotuista suurista maista MM-tasolla. Suomi kaataa Tshekkoslovakian Wienin MM-kisoissa maalein 3-1. Suomi-rockista puhuttaessa keskustelu kääntyy poikkeuksetta jossain vaiheessa Eppu Normaaliin. Vuonna 1976 perustettu yhtye onkin vakiinnuttanut asemansa eräänlaisena kotimaan Rolling Stonesina ja sen 1,5 miljoonaa myytyä levy-yksikköä ovat ostavan yleisön kokoon nähden kertakaikkisen huikea saavutus. Uransa alkuvuosina Eput olivat vielä kaukana siitä tasaisesta ja vähäeleisen tyylitellystä yhtyeestä jollaisena se nykyään tunnetaan. Vaikka Aknepop kipaisikin pikaisesti Suomen virallisella listalla, sen myynti oli vielä julkaisun aikoihin varsin maltillista. Levyn huomattavasti silotellumpi seuraaja suomi casino the movie, Maximum Jee & Jee (1979) löi Eput sitten lopullisesti läpi hiteillään Njet jackpot yahtzee score sheet, njet, njet, Pidetään ikävää, Kuolleet kakarat ja Jee jee. Tällä levyllä kuultiin vielä punkia, mutta maltillisemmin ja hallitummin toteutettuna. Eppu Normaali oli jo matkalla kohden nykyistä olomuotoaan. Näiden 1970-luvun lopun julkaisujen jälkeen tiskiin on lyöty vielä kolmetoista täyspitkää albumia, mutta debyyttinsä tasolle Eppu Normaali ei koskaan palannut. Metamorfoosi stadioneilla soittavaksi pub rock -yhtyeeksi toi toki taloudellisen vakauden ja riippumattomuuden niin yhtyeelle kuin sitä tukeneelle Poko Recordsille, mutta uhma ja räime olivat tiessään. Kun 1970-luvun punk-bändien kaupallistumista vastustanut hardcore heräsi 1980-luvun alkumetreillä oli Eppu Normaali näiden bändien hampaissa paraatiesimerkkinä itsensä ja periaatteensa myyneenä menneenä punk-suuruutena. Saksalaiset ihmettelivät, miksi dopingtoiminnasta vastanneet henkilöt eivät olleet tuhonneet B-näytteitä ilmaista pelirahaa casino hobbs, jolloin urheilijat olisivat päässeet pälkähästä, eikä kilpailukieltoja olisi voitu antaa. Vettenniemen mukaan Lahden MM-historian ensimmäinen dopingkontrolli oli silmänlumetta. Näytteet kyllä otettiin, mutta niitä ei aiottukaan analysoida. Kun Lahden MM-hiihdot 1978 lähestyivät blackjack online mac, suomalaiset kisajärjestävät viestittivät maailmalle testien olevan luottamusta herättävät. Vettenniemi lainaa kirjassaan MM-kisojen ylilääkärin Seppo Tikan http://www.is.fi/haku/?search-term=Seppo%20Tikan aikalaislausuntoa: ”Ulkomailla on totuttu jos minkämoisiin haparoiviin dopingtesteihin.”
Vettenniemi tunnetaan liberaalista suhtautumisestaan dopingaineiden käyttöön. Uudessa kirjassaan hän käyttää doping-sanan sijasta termiä lääkehuolto. Suomen MM-joukkue vuoden 1978 kotikisoista toi runsaasti menestystä. Suomi otti kisoissa kaikkiaan yhdeksän mitalia. (KUVA: Juha Vainio )
0 Comments
Leave a Reply. |